maanantai 28. elokuuta 2017

Ylämäki, alamäki, koiramäki, välimäki

Hampurilainen. Ajatukseltaan hyvin yksinkertainen, sämpylää, pihviä, vihanneksia ja kastikkeita sisältävä ruoka, joka pitää nautiskelijoita otteessaan vuodesta toiseen. Vuosikymmenestä toiseen. Valehtelisinkohan, jos puhuisin vuosisadoista? Nykymuotoisen juustohampurilaisen menestyskulun katsotaan alkaneen vasta 30-luvulla Amerikassa, mutta sen Hamburgista kotoisin olevan saksalaisen esi-isän, hakatusta lihasta paistetun pihvin historiasta en tähän hätään löydä tarkkaa vuosilukua mistään. Jotkut lähteet mainitsevat pihvireseptin matkanneen muuttajien mukana uudelle mantereelle 1800-luvun loppupuolella, toiset vasta 1900-luvun alussa. Kun uudessa maassa pihvin ympärille lisättiin leipäviipaleet, todellinen herkku oli syntynyt.







Niin Tampereella kuin maailmallakin - hampurilaisia syödään eikä suosion loppua näy. Pikaruokaketjut ja yögrillit ovat asia erikseen, mutta hampurilaisia tarjoavia casual-ravintoloita ja ihan fine dining -paikkoja, niitä on paljon. Pelkkiä burgerioita ja sitten sellaisia, jotka tarjoavat purilaisten lisäksi muutakin. Kaupungin parhaan hampurilaisen tarjoajasta käydään kilpailua, siitä tehdään listauksia ja kirjoitetaan lehtijuttuja. Jokaisella ystävällänikin tuntuu olevan mielipide siitä, mistä Tampereen kuningasburgerin saa. Hampurilaiskisassa vilisevät tv:stä tuttujen kokkien nimet. Mekin olemme käyneet maistelemassa, vaikka varsinaisia suosikkeja meillä ei vielä olekaan. Roskaruokaa vai ei? Parhaimmillaan burger on aivan oikea ateria.

Kun yllätyksen luvassa kyselimme Pikkumieheltä, mitä hänen mielestään täydelliseen huvipuistopäivään kuuluu, oli hurjien laitteiden jälkeen heti seuraavana kriteerinä hampurilainen. Kolmantena hänen listallaan oli pehmis ja neljäntenä jotain ostettavaa. Selvä. Nämä pidettiin mielessä, kun perheen huvipuistopäivää toteutettiin elokuussa Herra K:n ykköskriteerillä (ruuhkaton) ja minun ykköskriteerilläni (kiireetön). 


  
Koulujen alettua Särkänniemi hiljeni ja erakkoluonteet nauttivat, voi miten he nauttivat, koko perhe! Ei jonoja, ei hälinää, ei kiirettä juosta paikasta toiseen ennen kuin muut ehtivät. Yksi hyvien tamperelaisburgereiden paikaksi nimetty hampurilaisravintola on Särkänniemen huvipuistoalueen keskellä sijaitseva Hans Välimäen Midhill ja sinne me Herra K:n kanssa innostuimme Pikkumiehen kakkostoivetta toteuttamaan. Briossiburgerit, käsintehdyt pihvit, tuoreet raaka-aineet. Jälkikäteen googlaan Välimäen näkemyksiä hampurilaisten tekemisestä ja törmään tietoon, ettei Midhill-ketjun ravintoloita ole enää muualla kuin Särkänniemessä. Hö. Siksikö se oli vähän... kulunut? Paikalla voisi olla potentiaalia lapsiperheen ruokalana näin kun siellä rauhassa sai ilman muita asiakkaita käydä. Jos sisustus olisi vähän vähemmän kolkko. Ajatus siinäkin on hyvä, löysin amerikkalaisen drive-in paikan siitä kyllä väritysksestä ja kierrätyskalusteiden logoista. Kun lasten kanssa ei paremmille burgereille 2H+K:hon, Gastropub Sohoon tai Publichouse Huurteeseen voi oikein mennä, Midhill ei ruokansa puolesta ole ollenkaan huono vaihtoehto.




Herra K ansaitsi oluen riekuttuaan urheasti laitteissa Pikkumiehen kanssa, minä ison colan. Runotyttö tahtoi vettä. Herra K valitsi kreikkalaisvaikutteisen kanaburgerin, me Runotytön kanssa päädyimme yhteiseen, paikan nimeä kantavaan annokseen. Pikkumiehen lasten annoksesta karsittiin pois kaikki muu, paitsi pihvi ja ketsuppi. Ranskalaiset, ne olivat kaikilla samat - maustetut, hyvät ranskalaiset. Runotyttö söi perunoita kaksin käsin, silti ne eivät äidin lautaselta loppuneet, niin paljon niitä oli. Ruokalistan lupaus muhevan rapeista ei pettänyt, Midhillissä oli loistavat potut. Ja burgerikin oli. Mehevä, maistuva, pehmeä, sopivan kostea, meni makuun sekä äidillä että tyttärellä. Tykkään hampurilaisista, joissa on tuoretta tavaraa välissä. Midhillin jääsalaatti-punasipuli-tomaatti-rucola -yhdistelmä toimi. Herra K myhäili tzatsikilla höystetyn kanahampurilaisensa takana tyytyväisenä ja Pikkumieskin söi oman burgerinsa kokonaan.



Pikaruokapaikkahan Midhill on, sisustus sen paljastaa. Ja itsepalvelu. Mutta molempien pointin ymmärtää, kun kuvittelee ravintolaan 150 muuta asiakasta ja toisen mokoman jonoon oven ulkopuolelle. Ajatuksena paikka on hyvä ja ruoka oikein maistuvaa. Ja hauskaa on se, että jälkkäriksi on mahdollisuus ostaa pehmisbuffet, syödä niin paljon pehmistä, kastiketta ja erilaisia strösseleitä kun massuun aterian jälkeen vielä mahtuu. Ja sitähän mahtuu, makeamaha on ihmisellä erikseen. Vohvelikuppi vaan tulee helposti syötyä ennen kuin jäätelöähky tulee vastaan. 

Pikkumies näytti tyytyväiseltä taputellessaan täyttä mahaansa. Runotyttö otti kertakäyttölusikan matkamuistoksi ja me Herra K:n kanssa mietittiin, mistä saisi kupillisen kuumaa kahvia hyvän ruoan päälle. Ei huono kriteeri Pikkumiehellä. Hampurilainen oli hyvä osa täydellistä huvipuistopäivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti