maanantai 15. toukokuuta 2017

Kun uusi vuosituhat kohtaa 70-luvun

Vain neljäkymmentäviisi minuuttia Tampereelta, aikamatka, jossa jokainen ajettu minuutti voisi olla yksi vuosi. Auto, asfalttitie ja kohteena seitsemänkymmentäluku, sen Herra K muistaa pienen pojan aurinkoisina päivinä niin kesällä kuin talvellakin. Minun aikamatkani kello käy vähän hitaampaa, päädyn ajatuksissani satunnaiseen vuoteen 1980-luvun loppupuolella. Laskettelukeskus, rinnehotelli, perheen lomamatkat yhteisen harrastuksen parissa... On hauskaa ajella toukokuun alun auringonpaisteessa ylös ja alas polveilevaa mutkaista tietä ja ihailla suomalaista pelto- ja järvimaisemaa auton ikkunasta. Runotyttö laulaa, miettii omiaan ja katselee lepopäiväänsä peltojen reunassa viettäviä traktoreita. Ellivuori on tähän saakka ollut minulle vain kyltti Tampereelta Turkuun johtavan tien varressa, paikka, jonka nimessä on naisellinen, kyöpelivuorimainen, tarinallinen klangi. Lukemani mukaan Ellivuoren vieressä kohoava Pirunvuori on ollut suosittu matkailukohde jo 1800-luvulla upeiden näköalojensa ansiosta. Kuulostaa noitamaiselta vaikkakaan ei pelottavalta. 1900-luvun alussa Pirunvuorella asui taidemaalari Emil  Danielson vaimoineen vuorelle rakennuttamassa kivilinnaassaan.






Korpihotellien kultakausi - sen taitavammin ei uudistetun pikkuhotellin tunnelmaa voi sanoiksi pilke silmäkulmassa pukea. Luonnonkiveä, kelohonkaa ja kauriinsarvia, tervattuja veneitä, metallia ja pullorivillinen viskiä, vodkaa ja konjakkia - kaikkea sitä, mitä metsänkeskellä järven rannassa sijaitsevasta piilopirtistä voisi kuvitella 70- ja 80-luvuilla löytävänsä. On äitienpäivä, siniristilippu on salossa niin pihalla kuin hotellin tiskilläkin. Omissa mielikuvissani yhdistän sinistä taivasta vasten liehuvan lipun presidenttiin, kahdeksanteen, siihen, josta muistan vain hautajaiset ja tarinat hänen korpihotellisaunailloistaan ja hämyisistä ukkokerhoistaan. Voin melkein tuntea vanhan miehen kosketuksen olkapäässäni baaritiskiin nojatessani. Kaljupäisen presidentin haamun, joka hymähtää nykynaisten arvonnousulle. Katselen ympärilleni. Yllättävän tyylikkäästi on 70-luvun alussa rakennetun Hotelli Ellivuoren päivitys tähän päivään tehty.





Olen aina tykännyt pienistä kahviloista ja ravintoloista, jotka tekevät rohkeasti sitä mitä rakastavat ja arvostavat sitä missä sijaitsevat. Hiiteen kansainvälisten virkistysjuomien puna-valkoiset tai sini-mustat julisteet, tervetuloa reipas ylpeys omista vahvuuksista omalla paikkakunnalla! Äitienpäivän buffet-päivällisen kylmään pöytään saapuessani hymyilen leveästi: Lähipanimon oluessa marinoituja silakoita, varhaisperunasalaattia palsternakkalastuilla sekä sapaksia, Suomi-tapaksia lähijärven hauesta ja lähileipomon leivästä. Kotimaisia juustoja lähijuustolasta Poppamiehen punasipulihillokkeen kanssa. Tervaleipää, nokkoslevitettä, savusuolavoita ja karpalomajoneesia, voiko parempaa olla? Paitsi pääruoan kastikekattaus, houkuttelevampaa en muista aikoihin nähneeni. Nam! Makua, valtavasti makua! Voisin nuolla kastikkeet lautaseltani niin kuin Runotyttö leveästi virnistäen tekee. Vertailu viimevuotiseen kolmen sukupolven äitienpäiväruokailuun on turhaa, Hotelli Ellivuoren ruoka on loistavaa.






Keittiöhenkilökunta käy asiakkaiden keskellä kertomassa tarjolla olevista tuotteista työstään ylpeinä, iloinen ravintolapäällikkö juttelee ihmisille ilahduttavan tuttavallisesti. Kunpa aina ei olisi niin kiire. Kunpa nautintojen ääreen ehtisi todella pysähtyä, jarruttaa aikamatkan sitä osuutta, kun takaisin nykyhetkeen on hypätty. Hotellin ruoka on tätä päivää ja vähän tulevaisuuttakin. Menneisyydestä viis, kansanopistomainen, tasakattoinen tiilirakennus kätki sisään todellisen helmen. Onnittelut paikan uusille omistajille! Katsellesani aulan baaria ja ruokasalia, näen silmissäni korpihotellille sopivat kunnon tanssit livebändeineen ja lattianreunoilla pyörähtelevine lapsineen. Drinkkilistaa en ehtinyt vilkaista, mutta toivon, että sieltä löytyy tuon kulta-ajan teemadrinkit, golden cadillacit, heinäsirkat ja martinit, joiden siivin me 70- ja 80-lukujen lapset löydämme korpihotellien tunnelman päivitettynä aikuisuuteen.






Kiipeilypuistoa, frisbeegolfia, kesäteatteria, kalastusta ja sitten se kultturelli kivilinna! Ellivuoren muiden palveluiden testaamiseen tarvittaisiin kokonainen päivä tai kaksi. Ravintolan isoista ikkunoista ulos järvelle ja metsän verhoamaan horisonttiin haaveissani katsellessani mieleeni tulee Saariselkä tai Iso-Syöte. Tai Luosto. Jotain samaa tässä paikassa on myös legendaarisen Pohjanhovin kanssa. Minut valtaa valtava hetkeen pysähtymisen tarve. Hotellin pihasta kotiin päin lähtiessä minulla on tunne, että tätä täytyy saada lisää. Että tänne palataan vielä kun pohjoisen perukoille emme tänäkään kesänä ehdi.

3 kommenttia:

  1. Olipa kerrassaan hyvät ruuat ja hieno kokemus. Eipä muistu mieleen yhtä hyvää alkupalapöytää pitkään aikaan. Erityisesti palsternakkasipsit jäivät mieleen.
    Edellinen käynti Ellivuoren hotellissa on ollut yli 40 vuotta sitten, silloinkin äiti oli mukana.
    Herra K

    VastaaPoista
  2. Ollaan käyty mökkeilemässä alueella useana vuotena ja todella hyvä, että päivittyi paikka. Vielä kun näissä otettaisiin teinit huomioon, olisi takuukohde.

    VastaaPoista