maanantai 15. kesäkuuta 2015

Olutta ja makkaraa vähän toisenlaisella terassilla

Toukokuun lopussa saimme Koskiravintoloilta ja Chef Santerilta kutsun tulla tutustumaan Gastrolaiva M/S Tampereen uuteen sijaintipaikkaan Ratinan suvannossa ja nautiskelemaan laivan tarjoamista perinteisistä kotiseutuherkuista Santerin tyyliin uudistetulla tavalla. Koska Turisti itse oli estynyt osallistumasta tapahtumaan, nappasi Herra K ystävänsä Tohtori A:n mukaan ja fiilisteli kulinaristisia nautintoja kameran kanssa asteen miehisempään tyyliin. Turistia Herrojen miehekäs analyysi laivan tarjonnasta hymyilytti. Edellisenä kesänä Turisti itse nautiskeli pidennettyä lounasta Gastrolaivan kannella lomaa edeltävän työpäivänsä kunniaksi ja tietää mistä puhutaan.





Tamperetta harvoin tulee katseltua tästä kulmasta, siksi laivan kannelle nouseminen vangitsee maisemaansa. Kehräsaaren punatiilinen laatikkorakennus, Takon jättimäinen tehdas, Koskikeskuksen ranta ja Laukontori taloineen. Ratinan stadionin puolelta katsottuna näkee selvästi mikä osa Kehräsaaren talosta on vanhaa ja mikä uutta, lähempää tuota rajaa ei ole koskaan tullut katsottua. Muutaman viime kesän aikana suvanto on herännyt eloon myös toiselta puolelta, kun ympäri rantojen on rakennettu erilaisia ravintoloita. Gastrolaiva M/S Tampere on oikea laiva, ei laituriterassi niin kuin osa rannan ravintoloista. Vuonna 1957 rakennettu laiva on risteillyt pirkanmaan vesillä vuosikymmeniä, ravintolakäyttöön se entisöitiin vanhaa kunnioittaen vuonna 2001 ja 2014. Edelleen M/S Tampere risteilee tilauksesta.


 

Mustamakkara, paikalliset kasvikset, lähitilojen lihat ja leivät sekä kotikaupungin herkut ovat Chef Santerin tavaramerkki, niistä on koottu niin Gastrolaivan moderni tapasmenu kuin isommat pääruoka-annoksetkin. Liikaa ei edellisestä kesästä ole muutettu, hyvää kun ei kannata huonommaksi vaihtaa. Oikean rantaravintolan tyyliin listalta löytyy edelleen kalaherkut, niin haukiburgeri kuin legendaaristen Sorsapuiston silakoiden henkeen valmistetut Koskipuiston silakat, savusärkiparfait ja laivan muikut. Mutta myös makkaralautanen Penttilän bratwurstilla, Wigrenin lammaswurstilla, Neljän Vuodenajan päivän makkaralla sekä Tapolan mustamakkaralla Poppamiehen paholaisen hillon, karpalo-punasipulin ja tyrnisinapin kera.

Tuo makkaralautanen jäi miesten mieleen, varsinkin kun sen kyytipoikana oli saatavana tänä keväänä paluun tehneet Hartwallin Classic 1836 -tuoteperheen oluet. Herra K fiilisteli vaalealla vehnäoluella ja sillä ajatuksella, että laivan kannella nautittu olut-makkara-yhdistelmä todella toimii. Ollaan suomalaisesta ruokakulttuurista mitä mieltä tahansa, kesään Suomessa kuuluu makkara ja olut, sen perinteen vaan voi toteuttaa hyvin monella eri tavalla. Aina ei tarvita saunaa, mökkiä, savuavaa grilliä ja hyttysiä. Olut-makkara-yhdistelmä modernimpana versiona on parhaimmillaan esimerkiksi juuri näin keskellä kaupunkia veden äärellä nautittuna. Poikaporukalla tai rouvat mukana, kummin vain, tähän kattaukseen sopii parempikin seura. Juomalistalta löytyy jo pienpanimoiden oluita, joten jos mukaan saadaan myös oman maakunnan viinitilojen viinit, trendikkääksi muutettu perinteinen lähiruokakokemus olisi täydellinen.



Gastrolaiva M/S Tampere seisoo Ratinan rannassa koko kesän ja palvelee asiakkaita keskiviikosta lauantaihin klo 15-21, laivalle mahtuu 100 ruokailijaa kerrallaan. Viime vuonna Laukontorin laiturista keskiviikosta lauantaihin toteutetut illallisristeilyt on jätetty ohjelmistosta pois. Laivan voi toki vuokrata yksityistilaisuuksiin edelleen, mutta vesille ei tavallisina iltoina tarvitse lähteä päästäkseen nauttimaan laivan pitkään historiaan sopivista pirkanmaalaisherkuista. Vanha laiva on rento ja huoleton, ei liian puunattu ja trimmattu, siksi asiakkaidenkaan ei tarvitse olla. Rannassa pysyvä ravintola on helpommin lähestyttävä kuin järvellä risteilevä. Toivottavasti ihmiset löytävät Gastrolaivan uuden sijainnin suvannon toisella puolella.


Miten on, Tohtori A, nautimmeko rapujuhlat Pyhäjärvellä syyskesällä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti