keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kolme merkkiä Minna Canthista

Kerran kauan sitten joku ohimennen mainitsi, että kirjailija Minna Canth on syntynyt Tampereella. Kun listataan tamperelaisia merkkihenkilöitä, unohtuvat naiskirjailijat helposti enkä kovinkaan monen ole kuullut Minna Canthista sen koomin puhuvan aivan niin kuin en itsekään ole asiaa aktiivisesti muistanut. Tokikaan Canth ei Tampereella muuta tehnyt kuin syntyi ja kasvoi ensimmäiset yhdeksän vuottaan Mina Johnson -nimisenä pikkutyttönä, mutta yhtä kaikki, Tampere ja Finlaysonin puuvillatehdas isän työpaikkana ovat osa hänen henkilöhistoriaansa. Moron lukijat äänestivät Canthin vuosi sitten vaikuttavimmaksi tamperelaisnaiseksi, joten maaliskuun 19.päivänä vietettävän Minna Canthin päivän kunniaksi päätin etsiä kotikaupungistani merkkejä, jotka muistuttavat myöhemmin Kuopiossa merkittäväksi raittius- ja naisasiavaikuttajaksi nousseen Canthin elämästä täällä.


Kun päivittäin ajaa Hämeenpuiston sivuitse töihin ja saa välillä vain istua kyydissä katsellakseen ympärilleen, kiinnittää yllättäen huomionsa tutussa maisemassa arkipäiväistyneisiin asioihin. Metsokirjaston kulmaa vastapäätä Hämeenpuiston puolella seisoo nuorta naista esittävä tummanpuhuva patsas. Jos Lauri Leppäsen vuonna 1951 tekemää patsasta katsoo edestä päin, näkee jalustassa nimen Minna Canth. Kun kiertää patsaan taakse, pääsee kurkistamaan Canthin tuotantoon ja Anna-Liisa -nimisen näytelmän hahmoihin, aviottoman lapsensa surmaamista anteeksianovan naisen maailmaan.



Metso-kirjaston hyllyjen välistä etsin tietoa Canthin näytelmistä, novelleista ja kertomuksista, jotka kuvaavat realistisesti 1800-luvun lopun naisten elämää köyhyyden, alkoholismin, mielenterveysongelmien ja uskonnon varjossa. Suositellusti paras kirjanen, jonka Canthin elämään tutustuessani käsiini sain, oli Hämeenpuiston toisella puolella sijaitsevasta Tulenkantajien kirjakaupasta hankittu Minna Canthin ohut klassikko Köyhää kansaa. Kirjassa on varsinaisen novellin yhteydessä Canthin itsensä norjalaiselle toimittajalle kirjoittama omaelämäkerta ja Juhani Niemen lyhyt analyysi kirjailijan omaelämäkerran suhteesta paitsi hänen tuotantoonsa, myös muihin hänestä myöhemmin kirjoitettuihin elämäkertoihin. Noissa muissa korostetaan Canthin sosiaalisuutta ja laajaa ystäväpiiriä, johon kului ajan kulttuurivaikuttajia kirjailijoista kuvataiteilijoihin ja teatterijohtajiin, kun Canth itse puolestaan haluaa omaelämäkerrallaan antaa yllättävän synkän, yksinäisen ja kärsivän vaikutelman itsestään uskovien ja sivistyneiden vainotessa häntä radikaalien mielipiteidensä takia. Harvasta kirjoittajasta on julkaistu omakuvaa, jonka hän itse on laatinut häntä tai hänen tuotantoaan tuntemattomalle yleisölle.


Paikalta, jossa Minna Canthin synnyinkodin sijainnista kertova laatta seinässä on, melkein näkee Finlaysonin punatiilisen portin. Canthin isä työskenteli tehtaalla työnjohtajana ja pystyi asemansa ansiosta tarjoamaan tyttärilleen poikkeuksellisen korkean koulutuksen. Muutettuaan Finlaysonin tuotteita myyväksi kauppiaaksi Kuopioon, Johnsonin perheen tyttäret jatkoivat Tampereella tehtaan koulussa aloittamiaan opintoja. Canthin syntymäkoti purettiin 1920-luvulla.

Ennakko-oletukseni perusteella kuvittelin Minna Canthin olleen lapseton ja naimaton omasta tahdostaan, siksi yllätyinkin, että Jyväskylän seminaariin opettajaksi opiskelemaan päässyt Minna avioitui opettajansa kanssa ja sai 13-vuotisen liiton aikana seitsemän lasta. Canthin elämäkertoja lukiessa myös kuvitelmani vahvasta ja järkähtämättömästä mielipidevaikuttajasta rapisi, kuvissa matamimaisena matriarkkana esitetty rautarouva paljastuikin yllättävän paljon kirjoitustensa kovakohtaloisten naisten kaltaiseksi, vaikka hänen elämänsä ja avioliittonsa ei alisteinen tai alkoholin sävyttämä ollutkaan. Äitiys ja kotirouvana olo ei tehnyt kirjailijaa onnelliseksi. 35-vuotiaana leskeksi jääneellä suurperheen äidillä oli huoli lastensa elättämisestä ennen kuin isänsä jalanjäljissä alkoi lankakauppiaaksi, mutta varsinaista köyhyyttä Canth ei kuitenkaan elämänsä aikana kokenut.

 

Etunimensä ruotsalaisesta Ulrika Wilhelminasta suomenkieliseksi Minnaksi vaihtanut kirjailija rohkeine ja "rumine" aiheineen riitaantui Suomalaisen Teatterin johdon kanssa johtokunnan asetettua hänen näytelmänsä Kovan onnen lapsia esityskieltoon. Hyllyttämisen seurauksena Canth kirjoitti lopputuotantonsa ruotsiksi Helsingin ruotsalaiselle teatterille. Kielikysymyksen kanssa samalla tavalla hymähdyksen aikaansaava ristiriita on myös siinä, että köyhästä elämästä kirjoittaneen Canthin mukaan nimetty pieni kadunpätkä löytyy yhdeltä Tampereen kalleimmista asuntoalueista upeiden vanhojen puutalojen keskeltä.

Kun istun olohuoneen nojatuolissa kirjoittamassa Minna Canthista, mietin mikä viime päivien seikkailusta kirjallisen realismin äidin elämässä ja tuotannossa päällimäiseksi jäi mieleen. Ehkä se, että Canthin kirjoitusten aiheet ovat ajankohtaisia vielä tänäkin päivänä. 120 vuodessa yhteiskunnan perusongelmat, köyhyys, työttömyys ja syrjäytyneisyys sekä alkoholi- ja mielenterveysongelmat, eivät ole kadonneet mihinkään vaikka naisten asema Suomessa tänä päivänä onkin täysin toisissa kantimissa kuin toissavuosisadan lopussa. Minna Canthin päivä on liputuspäivä, tasa-arvon päivä. Tasa-arvo-oikeuteen nykyajassa kuuluu paljon muutakin kuin kysymykset naisten ja miesten välisestä yhdenvertaisuudesta työ- ja perhe-elämässä. Ehkäpä juuri nuo muut Canthinkin jo esiin nostamat epäkohdat vaatisivat tasa-arvon liputuspäivänä huomiota. Canthia kritisoitiin aikanaan siitä, ettei hän teksteissään tarjonnut ratkaisuita havaitsemiinsa ongelmiin. Ei ihme että ratkaisut puuttuivat - niitä kun ei  yli viisimiljoonaiseksi kasvanut kansa ole sadassa vuodessakaan vielä keksinyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti