torstai 16. tammikuuta 2014

Talvi tuli vihdoin Tampereelle

Talvi on vihdoin täällä! Lunta, pakkasta, kirkkaita kuulaita päiviä ja jäätä. Jää, tuo kadut, talot, auton ikkunat ja kokonaiset järvetkin kohta peittävä ihana pohjoinen ulottuvuus!

Vaikka jää ja pakkanen ovat kaikkein talvisimpia asioita koko maailmassa, on jäätelö silti kesäherkku. Jäätelö on viilentäjä, olon raikastaja ja mielen piristäjä aivan niin kuin jäiset ja kirkkaat talvipäivätkin ovat. Jäätelöstä tulee iloinen olo, aurinkoinen ja kesäinen fiilis nenänpäästä varpaisiin saakka. Ehkä juuri tuon mielikuviin iskostuneen kesäisyyden takia tällaisena kylmänä pakkaspäivänä jäätelön syöminen on vähän kapinallista, valikoiman puutteen takia ikään kuin kiellettyäkin - ja siksi juuri erityisen hauskaa ja jännittävää. 



Jäätelö luo kevyen kontrastin lämpimille ja mausteisille pataruoille ja keitoille, kuumalle kaakaolle ja höyryävälle teelle, joita sään puolesta muuten tekee mieli nauttia. Sen sijaan että kääriytyisi vilttiin ja vetäytyisi sohvan nurkkaan kotona yksin, kannattaa kopata ystävä kainaloon ja lähteä kaupungille. Kunnon jäätelöannoksen syöminen piristää keskellä sydäntalveakin. Se pistää väkisinkin hymyilyttämään - varsinkin näin tammikuussa, kun kanssaihmiset pitäytyvät herkuttelusta ja yrittävät jälleen kerran laihduttaa uuden vuoden kunniaksi annettujen lupaustensa takia.



Jo puoleen valtakuntaan levinneen Ingmanin Spice Ice -ketjun nerokas idea karkeilla ja kekseillä tuunattavista jäätelöannoksista on mitä loistavin, mutta monivärisine logoineen, piirroshahmoineen ja muovisine kuppeineen ketju on aavistuksen lapsellinen ja huvipuistomainen. Tampereella jäätelöbaarille on kuitenkin aikuisempi vaihtoehto: Koskikeskuksessa sijaitseva Jugi.

Kun ensimmäisen kerran kuulin kenkäostosseuranani olleen neidin puhuvan Jugista, tuli mieleeni sketsisarja Putous ja siinä esiintyvä oululaiskoomikko Jukka Rasila, enkä pääse tuosta mielikuvasta millään irti. Jugi, jugi, jugi. Ei, en pääse vieläkään, vaikka hurmioiduinkin sirosta ja violetinvaaleasta kahvilasta ihan sen itsensä ja tarjoamiensa herkkujen takia. Olen kävellyt tavalliselta trendikahvilalta näyttävän Jugin ohi monta monituista kertaa pysähtymättä ihmettelemään sitä sen enempää. Minä erehdyin sen suhteen, aliarvioin sen täysin! Se oli sittenkin erilainen, sen myötä minulle aukesi aivan uusi maailma.



Jugi on maailmalla tunnettu frozen yogurt -nimisenä herkkuna, suomeksi se on joko jääjogurttia tai jogurttijäätelöä, tavallista jäätelöä terveellisemmäksi listattua maistuvaa ja lähes rasvatonta jäädykettä. Sen nauttiminen on tällä hetkellä hyvin muodikasta, kutsuttiin sitä sitten millä nimellä tahansa. 

Koskikeskuksessa sijaitsevan Jugin tiskillä asiakas maksaa ostoksensa valitsemansa kuppikoon mukaan ja kokoaa haluamansa annoksen jugibaarista itse. Annoksen voi nauttia joko kahvilan pöydässä tai sitten kävellessä syöden take awayna niin kuin Amerikassa on tapana tehdä. Kun jujun tietää, homma on helppoa: Asiakas ottaa maksetun kokoisen kupin telineestä, pursottaa siihen koneesta haluamansa makuista jugia tai kahta, ja lisää annoksen päälle valitsemansa lisukkeet hedelmistä, mysleistä, pähkinöistä. Tai kekseistä, karkeista, suklaarouheista ja kastikkeista.

Mmm! Vasta uskomattoman iloisen ja hyvän (sekä siis myös terveellisen) jääherkun nauttimisen jälkeen tutustuin tarkemmin tuon aikaisemmin silmissäni niin kovin tavalliselta näyttäneen ostoskeskuskahvilan toiminta-ajatukseen. Jugi aukeaa jo aamulla kahdeksalta ennen kuin muut Koskikeskuksen liikkeet. Sieltä saa aamiaista - hedelmiä, puuroa, terveyskahvia ja -teetä, muutakin kuin pelkkiä jogurttijäätelöannoksia siis. Pitää testata tuo aamupala-osuus joku päivä, kun jostain syystä ei ruoka-aikaan tule oltua kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti