torstai 12. joulukuuta 2013

Valo ikkunassa

Pimeä, räntäsateinen aamu, kengät kastuvat jo kotitiellä rapakoita väistellessä. Pieni on kipeänä, isä jää pojan kanssa kotiin, minä menen yksin töihin, bussilla. Bussin kuljettaja on kireä, murahtaa kun toivotan hyvät huomenet. Ärtymys näkyy myös ajotyylissä, holtittomasti poukkoilevassa kyydissä on hankala istua ja välillä ihan pelottaa kuskin läheltä piti -tilanteissa. Harmittaa. Torkutin herätyskelloa liian monta kertaa, tuli aamutoimissa niin kiire etten ehtinyt juoda aamukahvia saati että olisin kerinnyt haukata aamupalaakaan. Oma vika. Mikä pelastaisi perin huonot lähdöt saaneen päivän?


Valo ikkunassa. Lämmin ja kutsuva valo, kivan näköinen ikkuna. Keskustorille on avattu Pyynikin Munkkikahvila! Astun bussista ulos ja kuin kauko-ohjattuna kävelen sisään kahvilaan. Kello on vähemmän kuin varttia vaille kahdeksan, silti saan vastaani iloisen tervehdyksen ja ystävällisen hymyn: "Huomenta! Olet aamun ensimmäinen asiakas. Mitä saisi olla?". Uusi aamu kiitos, olen vastaamaisillani, mutta nuuhkiessani keittiöstä tulvivaa ihanaa tuoksua ja kuunnellessani kahvilassa soivaa rauhallista musiikkia huomaan, etten minä sellaista oikeastaan tarvitse. "Yksi iso munkki, mukaan kiitos", hymyilen takaisin ja katselen miten hyväntuulinen myyjä sujauttaa vielä lämpimän munkin paperiseen pussiin. "Mukavaa päivää", myyjä toivottaa, ja kun tulen kahvilan ovesta takaisin pimeään räntäsateiseen aamuun, on se toden totta muuttunut mukavaksi. 

Mmm, Pyynikin näkötornin munkkia. Aina ei ole mahdollista päästä näkötornille asti ihailemaan kotikaupunkiaan, mutta munkin voi silti saada. Pyynikin näkötornin munkki ja kuppi kahvia oman työpöydän ääressä, sillä yhdistelmällä on hyvä aloittaa aamu uudestaan. Ja kun Herra K:lta vielä tulee hymyilevä viesti kahden miehen rauhallisesta heräilystä, tuntuu olo paljon paljon paremmalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti