Turisti palasi kotikaupunkiinsa

Mitä Tampereella tapahtuu, mitä mitä? Kun on kolme viikkoa poissa kaupungista, tuntuu koko sen pieni maailma muuttuneen sinä aikana. Tuoksu ainakin, alkukesän tuoreen vihreyden tuoksu on elokuun alkuun mennessä vaihtunut lämpimän pölyiseen loppukesän tuntuun. Auringonpaiste on vaaleampaa, illat pimenevät ja viilenevät aikaisemmin, tarvii villatakin iltaisin. Uimaan en Näsijärveen taitaisi enää uskaltaa. Ja talot, nekin näyttävät eriltä, varsinkin jos on käynyt kurkistelemassa ihan jotain muuta lomansa aika. Pohjoisen pieniä kyliä melkeimpä tiettömän tien päässä, saaristolaismaisemia lauttamatkojen takana kallioisilla luodoilla tai tiheään ja tunkkaiseen tungokseen rakennettuja suurkaupunkeja ulkomailla saakka. Kotiinpaluun hetkessä on jotain maagista, siinä on se sekunnin murto-osan kestävä kihelmöivä tuntu kun jokin niin tuttu näyttää niin vieraalta. Se häviävä hetki ennen kuin ensikosketus jälleennäkemiskohtaamisessa leviää kokonaisvaltaiseksi syleilyksi ja kaupunki tempaa koskettajan taas mukaan omaan maailmaansa. Sitä ohikiitävää hetkeä maistelen mielelläni, kaikessa pienuudessaan se todella tuntuu. Ja minulle se tuntui voimakkaana nimenomaan Tampereella, Ouluun tulemisesta tuo tunne on surukseni laimenemassa...

 

Kesä on ollut tapahtumien aikaa varmasti kaikissa Suomen kaupungeissa, sitä se on ehdottomasti ollut myös Tampereella. On ollut festivaalia ja messua, huvihommaa ja sirkusta jos jonkunlaista, kaikkea mahdollista kaiken ikäisille ja kaiken kokoisille kansalaisille. Kesä-heinäkuussa kun vielä töissä päivisin kävi, oli hauska seurata Tampereen Keskustorin muodonmuutosta, hyppäyksiä tapahtumasta toiseen kun välissä vain jättiläisteltan väri muuttui ja toria reunustavat myyntikojut vaihtoivat paikkaa. Aivan kuin teatterilavasteita tai naamioita olisi muutettu näytöksen jatkuessa väliajan jälkeen samana uudelleen. Väkeä noissa tapahtumissa vilisi niin että hitaampien oli parempi pysyä poissa alta arki-iltaisinkin. Vain julisteista ja teippauksista näki milloin tapahtuma vaihtui, hyörinä ja pyörinä jatkui lähes taukoamatta samana kun Tampereen kesässä soi toinen toisensa perään Sauna Open Air, Tammerkosken Sillalla ja Tammerfest, raikasi Kukkaisviikot ja Teatterikesä. Noista tapahtumista jokainen kesti vähintään torstaista sunnuntaihin, tapahtuman jälkeen sitten aina maanantai purettiin pressuja ja metallihäkkyröitä ja siivottiin roskia niin että tiistaina voitiin taas alkaa rakentamaan uutta tapahtumaa. Aikamoista. Olisko edes sen teltan ja ne metalliaidat voinut pitää samana läpi koko kesän kaikkien tapahtumien niin ettei kaikkea olisi aina alusta asti tarvinnut tehdä uudestaan? Yhteisvuokrauksella eri tapahtumien kesken olisi saatettu säästää ihan rahaakin (niitä kulttuurirahaston tukieuroja), kai noiden systeemien purkaminen ja uudelleen kasaaminen jonnin pennin kuitenkin kustantaa. Ei kai kävijät kuitenkaan oikeasti olleet samoja kaikissa kesän tapahtumissa niin että sama teltta koko tunnelmaa keneltäkään pilaisi?

Älkää käsittäkö väärin, minä pidän kesätapahtumista, pidän siitä suloisesta sekamelskasta, jonka erilaiset pienemmätkin innovatiiviset kulttuurileiskaukset tuovat kaupungin arkeen. Pidän pienistä kojuista ja ruoan myyjistä kaduilla, pidän nakkifakiireista ja paellapannuhepuista, maistelen mieluusti tielleni tuotua tarjontaa varsinkin jos ne tuoksuvat kauas, olen nenäni vietävissä useinkin. Tampereen tapahtumissa hassua on kuitenkin se, että tosiaan vain teltan väri ja tapahtuman nimi on ainoa joka vaihtuu, muusta ei eroa eri tapahtumien välillä huomaa. Paikka on niin monella tapahtumalla se sama, esiintyjät samoja, kojujen pitäjät ja varmaan oluen myyjätkin ovat aivan samat eikä niillä kyllä kovin pitkälle voida ajatella ratsastettavan jos oman kaupungin väkeä tapahtumiin olisi tarkoitus vuodesta toiseen houkutella. Tammerfestien oheistapahtumat olivat itselleni tämän(kin) kesän parasta antia - Naurunpaikka goes Tammerfest aivan ehdoton jo perinteeksi muodostunut suosikki, lämmin kiitos siitä keikkajärjestäjille. Mielenkiintoiselta kuulostaneet salsafestarit jäivät valitettavasti välistä, mutta pieniä kivoja erilaisuuksia toivoisi kesän tarjontaan muitakin, en kylläkään ihan heti osaa itsekään nimetä että mitä. Naapurikielisesti suomea murtavan suklaa-hedelmäherkkumyyjän ainakin soisin useammin näyttäytyvän kotikaupunkini katukuvassa.  

Kesä on ajan hidastumista ja vauhdin hidastamista, rauhallista kaduilla kuljailua ja kiireetöntä talojen katselua olipa kaupunki sitten mikä tahansa. Katselin kesälomamatkallani Vaasaa, Kokkolaa, Raahea, Oulua ja Rovaniemeä, Turkua ja Helsinkiäkin, ja huomasin tykkääväni Tampereesta ihan mahdottomasti, niin kovin että se lämmitti omaa mieltä yllättävälläkin tavalla. Jos aina ei tarvitse lähteä kauas päästäkseen lähelle, on se monta kertaa kuitenkin tuiki tarpeellista - välimatka antaa usein näkökulmaa, ainakin omiin tunteisiinsa jos ei muuhun. Kesä on myös mansikoita ja pieniä ostoksia, pienen pieniä puistopiknikkejä ja välipaloja vastaantulevista putiikeista nyt kun mansikka-aika on jo auttamattomasti ohitse. Kesä on kellotta ja kalenteritta olemista, kotikokkailua mökkipihan grillissä, elämistä vuorokauden aikojen vaihtumisen luonnollisessa suhteessa autuaan tietämättömänä mistään aikatauluista tai tapahtumauutisista. Kesä on kellumista, virran mukaan heittäytymistä, menemistä sinne minne nokka näyttää. 

Sen verran kotikaupungin uutisista pitää kuitenkin tietää nyt kun arkeenpaluu on puolionnistuneesti suoritettu, että vaikka Tapahtumien yö jo ohi livahtikin, on Ranskalainen ruokatori Keskustorilla vielä koettavissa kuun puoliväliin saakka. Sinne siis seuraavaksi mars, tarvitsen kunnon mausteita, juustoja ja maalaisleipää ranskalaisen sipulikeittoni ja etanoitteni kyytipojaksi:

ETANOITA! ETANOITA!
2 annosta:

1 prk etanoita (säilykkeitä hyvin varustelluista ruokakaupoista)
½ pkt aurajuustoa
3 kynttä valkosipulia
½ nippua tuoretta persiljaa
n. 100g voita

- Sekoita muut ainekset paitsi etanat yhteen tasaiseksi massaksi. Laita etanat etanapannun kuppeihin ja lusikoi kunnon keko massaa päälle.
- Paista uunissa 250'C noin kymmenen minuuttia. Laita ritilän alle pelti, voita vuotaa helposti yli, koska pannussa ei oo kovin älyttömiä reunoja.

- Tarjoile kuumana vaalean maalaisleivän kanssa.

Oi naminaminami! Jos ei sinulla vielä ole etanapannuja, pyydä sellaiset heti joulupukilta tai kesäkeijulta tai vie oma-aloitteisesti pannut mökkiäislahjaksi ystävälle. Toki etanoita voi tehdä ilman etanapannuakin - ainakin Prismoissa myydään putkiloita, joissa etanasäilykkeen lisäksi on tyhjiä kuoria joihin tuon pannulle tehdyn annoksen voi rakennella yksitellen. Kuoret pitää vaan saada pystyyn johonkin astiaan, joka kestää uunin... Valurautapannulle siis keko merisuolaa, kuoret siihen ja tuo ihana täyte kuorien sisään, näiden pannuttomien herkkujen syömiseen tarvitaan kuitenkin etanapihdit haarukan lisäksi jottei polta sormiaan parisataa-asteisessa yrttivoissa.

RANSKALAINEN SIPULIKEITTO 

4 annosta:

6-8 sipulia

3 kynttä valkosipulia

2 rkl voita

1-1½ l vettä

2 kasvisliemikuutiota

½ tl rouhittua mustapippuria

2 oksaa tuoretta timjamia

ripaus sokeria ja tarvittaessa myös suolaa

4 viipaletta vaaleaa leipää

2 dl raastetta voimakasmakuisesta juustosta, esim. Emmental tai Guyere

- Viipaloi sipulit ja silppua valkosipulit ja kuullota niitä hetki kattilan pohjalle sulatetussa voissa. Lisää sitten joukkoon mustapippuri ja timjami sekä vesi ja kasvisliemikuutiot murennettuna. Keittele keittoa puolisen tuntia niin että sipulit pehmenevät, mausta sokerilla ja suolalla.

- Paahda leipäviipaleet kevyesti, laita ne tarjoilulautasten pohjalle, ripottele päälle juustoraaste ja kaada höyryävä sipulikeitto päällimmäiseksi.

Sipulikeitto mummin kasvimaan aarteista, omista uuden sadon sipuleista. Mmm... Sopii mökkipäivään, sopii erinomaisesti syksyiseen iltaan ja sopii ajankohdasta välittämättä raikkaan valkoviinin kaveriksi vaikka ihan kotikeittiössä tai seuraavan päivän työpaikkalounaana.