maanantai 9. toukokuuta 2011

Naisten välisestä ystävyydestä

Historiaa, niin kuin mitä tahansa muutakin asiaa maailmassa, voi tarkastella useista eri näkökulmista. Tampereen historiassa hirmuisen mielenkiintoinen näkökulma on nainen, nainen ja naisen historia, naisen merkitys historiassa ja historian merkitys naiselle, se pikku juttu, että asiat ovat juurikin menneet just niin kuin ne ovat menneet. Mitä jos eivät olisi menneet, miten maailma silloin makaisi? Miten erilainen elämä silloin olisi tuosta valitusta näkökulmasta vai olisiko se? Onko asioilla tapana järjestyä samaan lopputulokseen joka tapauksessa tuli eteen mitä tuli, reitti järjestyksen aikaansaamiseksi vain on sattumanvarainen riippuen siitä kuka tekee, mitä tekee ja milloin... 

                                          Kuva lainattu                           Kuva lainattu

Tampereen historia ja nainen. Naisellinen näkökulma Tampereeseen, naisen vaikutus Tampereen kehittymiseen sunnuntaina olleen äitienpäivän kunniaksi siis. Yksi suuri yksittäinen menestystarina tamperelaisessa historiankirjoituksessa on James Finlayson. Hän ja hänen kutomakoneita valmistava pajansa oli miehinen juttu, miehisistä miehisin melkein. Hän tuli Tampereelle suuren miehen, Tsaari Aleksanteri I:n toiveesta vuonna 1819, oikeastaan hän tuli Tsaarin mukana ensin Pietariin vuonna 1798, kun nykyaikainen ja uuteen uskova Aleksanteri matkallaan Englannissa oli nähnyt Englannin teollistumisen ja yrittänyt ostaa koneita englantilaisilta, mutta nämä eivät olleet niitä hänelle myyneet, modernien koneiden vienti saarelta muualle maailmaan kun oli ehdottomasti kiellettyä. Tsaari oli tutustunut reissullaan erääseen koneinsinööriin ja kutsunut sitten tämän skotlantilaisen insinöörin mukaansa kotiin rakentamaan niitä koneita hänelle kun kauppaa englantilaisten kanssa ei kerran saatu aikaiseksi. James Finlayson oli matkustellut suuressa Venäjän ruhtinaskunnassa Tsaarin mukana raamattulähettiläänä ja kun valtuuskunta oli käynyt matkallaan Tampereella, oli Finlayson mieltynyt koskeen ja sen mahdollisuuksiin voimalähteenä ja halusi perustaa konepajansa sen viereen. Finlayson rouvineen muutti upeasta Pietarista pieneen Tampereen sisämaakaupunkiin ja rakensi konepajansa valtoimenaan virtaavan kosken penkereelle muutaman sadan asukkaan kylämäiseen kaupunkiin, joka oli sopivan lyhyiden välimatkojen päässä Suomen suurimmista kaupungeista Vaasasta, Helsingistä ja Turusta.

Rouva Margaret Finlayson oli Pietarissa ollessaan tutustunut säätyläisrouviin ja aatelisiin ladyihin, kertoillut heille miehensä konepajan kankaidentekomasiinoista ja lupaillut Suomeen muuttaessaan, että pian Suomenniemi olisi teollistettu ja kauniita kankaita saataisiin Venäjän markkinoille sieltä pilvin pimein. Suomessa oli kuitenkin pula-aika, vuosisadan alussa katovuosien katveessa rahaa ei ollut mihinkään eikä konekauppa käynyt, kenelläkään ei ollut varaa ostaa uutta kallista tekniikkaa. Rouva Finlaysonia se harmitti, pietarilaisrouvat kirjoittelivat hänelle ja kertoivat odottavansa jo innolla tyylikkäitä muotikankaita kodintekstiileiksi ja uusiksi leningeiksi. Rouvan ehdotuksesta herra Finlayson päätti ottaa itse käyttöön konepajansa valmistamat käyttämättömänä seisovat kehruu- ja kutomakoneensa ja perusti vuonna 1823 puuvillatehtaan konepajan kylkeen. 

                                         Kuva lainattu                                         Kuva lainattu

Finlayson kuulutti kirkoissa pitkin Pirkkalaa, Messukylää ja Teiskoa, jotta löysi kutomataitoisia naisia uuteen tehtaaseensa töihin. Tehtaaseen palkattiin töihin nimenomaan naisia, kutomataitoisia ja käsistään käteviä, ensin sata, sitten sata lisää, vielä sata ja hieman myöhemmin balttialaisen Nottbeckin ostettua tehtaan vuonna 1835 vielä kolmesataa ja jopa kuusisataa naista kerralla lisää. Vuonna 1870 tehtaassa oli töissä jo 2000 naista, mikä oli yli 25% koko Suomen silloisesta tehdasväestöstä. Nuoren naisen paikka oli aikaisemmin ollut piikana naapurikylässä ruoan ja nukkumasijan vastineeksi ja naida sitten tilallinen poika tai muu mies päästäkseen emännäksi tai saadakseen puolison, joka hänen omaa kotitilaansa tulisi isännöimään, ellei perheessä ollut poikia. Naisen paikka oli ollut kotona keittiössä, pyykkisavotassa ja lasten kasvattajana miehen tuodessa elannon taloon, nyt yhtäkkiä tehdas kaupungissa tahtoi nimenomaan naisia palkkatöihin, tarvitsi heidän työpanostaan, osaamistaan ja ammattitaitoaan kankaankutojina ja halusi antaa heille siitä rahaa vastineeksi. Naisten itsetunto, itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus kasvoi.

Kun maaseudulta muutti naisia kaupunkiin isättömine lapsineen tehtaan heille tarjoamaan asuntoon, järjestivät Herra ja Rouva Finlayson ensimmäistä kertaa suomalaisessa historiassa yhteisen kodinulkopuolisen hoitopaikan lapsille päiväksi niin että äidit pystyivät tekemään työnsä tehtaalla ja jättämään lapsensa hyvillä mielin ammattilaisten hoteisiin. Ulkomailta saadun opin lisäksi tästä Finlaysonin päivähoitolasta käytiin ottamassa mallia koko Suomen päivähoitojärjestelmän perustamista varten. Päivähoidon lisäksi lapsille järjestettiin tehtaan alueelle pysyvä kiertokoulu, jotta työhön vielä sopimattomat pojankoltiaiset saatiin pidettyä poissa pahanteosta. Finlayson oli kuin pieni valtio kaupungissa - tehdasalueelle nousi lyhyessä ajassa päiväkodin ja koulun lisäksi myös oma kirkko, kauppa, pankki ja sairaala, oma raha ja oma palokuntakin Finlaysonilla oli jo ennen kuin edes Tampereen kaupunki sai palokuntaansa. Paloturvallisuus oli tärkeää tehtaalla, puuvillatehtaalla varastopalo oli pahin mahdollinen onnettomuus. Ennen kuin sana raakapuuvillavaraston tuhoutumisesta ja tuotantomateriaalin puuttumisesta saatiin Pietariin, Pietarista Volgan mutkaan ja sieltä sitten puuvillaa kuljetettua Tamperelle, oli pahimmillaan 3 300 naista tehtaalla kuukauden päivät tyhjänpanttina peukaloitaan pyörittelemässä. 

Suuronnettomuuksilta onneksi vältyttiin, mutta pienempiä öljylamppujen ja kynttilöiden sytyttämiä paloja tehtaalla oli kuitenkin tuhkatiheään ennen kuin James Finlaysonin poika tuli opintomatkalta Amerikoista ja toi mukanaan 52 sähkölampun lisäksi kaksi uutta insinööriystäväänsä, jotka sitten Tampereella rakensivat puuvillatehdasta pyörittävän höyrykoneen yhteyteen sähkölaitoksen ja sähköistivät koko kuusikerroksisen tehtaan valaistuksen. Ensimmäinen sähkövalo syttyi siis Tampereella ensimmäisenä Pohjoismaissa vuonna 1882 vain vajaa kolme vuotta sen jälkeen kuin Thomas Alva Edison ensimmäistä kertaa oli merten takana julkisesti esitellyt hehkulamppuaan. Rouva Finlayson oli halunnut kouluttaa poikansa kunnolla ja lähettää heidät parhaisiin kouluihin eri puolille Eurooppaa, ihan Amerikkaan saakka kun siellä kerran kaikkea uutta tapahtui kiihtyvällä vauhdilla - kiitos paitsi Tampereen teollistumisesta myös sähköistymisestä kuuluu siis naiselle.


Kun naisia muutti Tampereelle töihin valtavia määriä ja heille maksettiin töistä ihan rahaakin, halusi tuosta rahasta päästä osingoille muutkin liikemiehet. Kun suutarimestari Emil Aaltosen kenkätehdas Hattulassa vuonna 1905 paloi, rakensi hän uuden tehtaansa Tampereelle ja laajensi samalla tuotevalikoimaansa miesten saappaista, rukkasista ja tupakkakukkaroista naisten kenkiin, naisten nahkahansikkaisiin ja laukkuihin. Jo ensimmäisenä vuotenaan Tampereella entisen keppitehtaan tiloihin Tammelaan perustettu Aaltosen kenkätehdas valmisti yli 20 000 paria jalkineita, työntekijöitäkin oli Hattulan tehtaan 50 henkilön sijasta jo enemmän kuin sata. Tuohon aikaan naisilla ei kuitenkaan vielä ollut äänioikeutta eikä naisten arvostus yhteiskunnallisesti ollut miesten tasoa vaikka jotkut edistykselliset liikemiehet tulevaisuuteen jo näkivätkin. Naistaiteilijat tekivät töitään miesten nimillä saadakseen teoksiaan myytyä, myös Suomen ainoa naispuolinen arkkitehti Wivi Lönn toimi miehisellä nimimerkillä. Hän osallistui 1800-luvun lopussa Tampereen Palotalon, vielä nykyisinkin pelastuslaitoksena toimivan pääpaloaseman suunnittelukilpailuun nimimerkillä, ikimaailmassa kun ei olisi naisena noin maskuliinisen kohteen suunnittelutyötä itselleen saanut. Kilpailun voittajatyötä ehdittiin hehkuttaa lehdissä ja julisteissa niin paljon, ettei sen toteuttamista voitu enää perua kun paljastui, että mahtipontisen graniittisen suunnitelman takana olikin nainen, nuori nainen vielä! Muutamaa vuotta Tampereen palotalon valmistumisen jälkeen maailmalla esiteltiin ensimmäiset paloautot hevosten vetämien palovaunujen korvaajiksi. Saksalainen Mercedeksen autotehdas valmisti noita paloautoja ja myös Tampereelle tilattiin turvallisuusuutuudet nyt kun palotalokin kerran oli uusi ja aivan erityisen komea vielä. Tampereen paloautot vaan olivat erikoistilauksesta kapeampia kuin muut eurooppalaiset Mercedeksen autot, ne jouduttiin mittatilauksesta kaventamaan uutukaisen palotalon sirojen pariovien ahtauden takia.

Aika ylpeänä tämän päivän tamperelaisnaisena saa siis olla tamperelaisten naisten historiassa tekemästä uraauurtavasta työstä. Isoja askeleita niinä aikoina, jotta nainen tänä päivänä on sitä minä me kaikki se nähdään - tasavertainen kansalainen. Mitähän muita suuria tarinoita Tampere kätkee katujensa katveeseen, millaisten naisten kengät ovat kopisseet ja puuvillaisten hameiden helmat heilahdelleet vuosikymmenten ja vuosisatojen aikana? Olisi mielenkiintoista saada tietää lisää, oppia jotain siitä, mikä meille tänä päivänä on itsestäänselvyys ja päivän selvä asia. Olisivatko asiat niin kuin ne ovat nyt, jos Tsaari Aleksanteri Suuri ei olisi tutustunut skotlantilaiseen koneinsinööriin ja tämän vaimo ystävystynyt Pietarissa aatelisrouvien kanssa? Naisten välinen ystävyys on iso juttu siis, siksi pitäisikin muistaa pitää kiinni omista ystävyyksistään, eihän koskaan voi tietää mihin ne johtavat - jos eivät nyt ihan maailmanhistorian mittakaavassa niin yhden kansakunnan tai kaupungin kuitenkin.

Tampere on kansainvälistynyt Finlaysonin ajoista, Finlaysonin saleissa on jos jonkinlaista ravintolaa ja ruokapaikkaa. Bella Roma, kaunis Rooma Siperian liikekeskuksessa Finlaysonilla sopii naisten välisen ystävyyden ilmentämispaikaksi, se kun on lounaspaikka vailla vertaa. Bella Roman pastat on todella herkullisia, niitä kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa, jos Siperian suunnalla Tampereella liikkuu:
www.ravintola.fi/bellaroma

PASTA FRUTTI DI MARE
4 annosta:

n. 250 g tonnikalafileetä
n. 10 kpl jättikatkaravunpystöjä (pakaste)
sinisimpukoita (kokonaisia jos on, 1 prk säilykkeitä jos ei oo)
½ pss mustekalarenkaita (pakaste)
3 pientä punaista chiliä
1 prk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
½ ruukkua tuoretta persiljaa
mustia kivettömiä oliiveita
rouhittua mustapippuria
oliiviöljyä
2 dl Ruokakerma 2%
1 dl valkoviiniä jos on, jos ei niin vesi sitten
Spaghettia neljälle

- Laita pastavesi tulelle, sulata lämpimässä vesihauteessa katkaravunpyrstöt ja mustekalarenkaat, pilko sipuli, valkosipuli, oliivit ja chili, valuta simpukat, paloittele tonnikalafilee ja silppua persilja. Laita pastat kypsymään, kun vesi kiehuu.
- Kuumenna oliiviöljy pannulla, kuullota sipuleita, valkosipuleita ja chiliä hetki, ja ripottele joukkoon rouhittua mustapippuria.
- Lisää tonnikalapalat ja kun ne saavat pienen värin, kippaa joukkoon tomaattimurska, pyree ja neste.
- Kun setti kiehuu, lisää joukkoon mustekalarenkaat, katkaravun pystöt ja simpukat.
- Hauduttele keitosta miedolla lämmöllä niin kauan, että pasta on valmista. Lisää kerma ja persiljasilppu mukaan ihan loppuvaiheessa, säästä pieni hyppysellinen persiljaa annosten koristeluun.
- Valuta pasta ja sekoita joukkoon pieni luraus oliiviöljyä, ettei ne tartu toisiinsa kiinni.
- Tarjoile heti pelkästään tai tzatzikin ja maalaisleivän kanssa.

Nam!  Olin ihan taivaassa tän ruoan kanssa! Kerma ei ehkä ihan kuulu välimerellisen ruokavalion perusaineksiin, mutta se teki kastikkeesta ihanan täyteläisen ja pehmensi tomaattisen pohjan happamuutta kivasti. Syökää kalaa, se kannattaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti