keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Siellä missä taivas on kaikkein korkeimmalla

Luin eilen Helsingin Sanomista "merkintöjä" -palstan kirjoituksen, jossa kirjoittaja kuvasi kauniisti kotipaikkakuntaansa pohjoisessa: "Siellä taivas on korkeammalla kuin missään muualla. Vuodenajat erottuvat: kesä on vihreä, syksyllä räiskyvät kaikki värit, ja talvi on puhtaan valkoinen". Olipa kertakaikkisen upeasti sanottu tuo taivashomma, isosti kuvattu, suuri tunnustus kotiseudulle. Kun taivas on korkealla, antaa se tilaa ajatella, tilaa haaveilla ja toteuttaa haaveensa, ainakin yrittää sitä. Kun taivas on korkealla, ei esteenä ole lasikattoja, ei tahallisesti tai tahattomasti rakennettuja turhia estoja oman lentonsa rajoittamiseksi. Sellaisessa paikassa on hyvä elää ja hengittää tukehtumatta, mahdollisuus olla onnellinen.


Eilen oli ihanan keväinen päivä. Tuon Hesarin kirjoituksen kirjoittaja kuvasi pohjoisen kesää, syksyä ja talvea, mutta ei ollut kuvannut pohjoisen kevättä. Tampereella kevät on kaunis, kevät on aurinkoinen ja kirkas, jotenkin vaaleansininen ja vaaleankeltainen ennen kuin hento vihertävä sarastus valtaa harmaantuneen lumen alta paljastuvat multaiset tienpientareet ja kadun varsien ruskettuneet nurmialueet. Keväisinä päivinä kaupungissa kävellessä kuulee miten räystäät räpättävät, sulavan lumen vesi tulvii valtavina lammikoina suojateille ja hiekoitussora rahisee kenkien korkojen alla. Iltaisin ilma on raikas, vielä kirpeä. Vaikka varpaat ovat märät jo lyhyen kävelyn jälkeen, on mieli silti iloinen ja suu taipuu hymyyn. Heräävä kevät saa mielen kepeäksi, silloin taivas on korkealla Tampereellakin.

Ei ole ihme, että keväällä linnut laulavat kaikkein innokkaimmin, vedet virtailevat uomissaan kaikkein iloisimmin ja ihmiset rakastuvat uudelleen - kuka toiseen ihmiseen, kuka harrastukseen, kuka johonkin tavaraan tai tekemiseen. Keväällä on kummallinen voima. Valostuvat ja pitenevät päivät saavat jaksamaan paremmin, ne valavat uskoa omaan tekemiseen ja kaiken ihanan onnistumiseen, mahdollisuudet näyttäytyvät kaikessa kauneudessaan suurempina kuin minään muuna vuodenaikana. Keväällä mikään ei tunnu olevan mahdotonta kenellekään, pienet ruohonkorret, puiden silmutkin uskovat itseensä ja siihen haaveeseen, että muutaman kuukauden kuluttua kaikkialla vihertää, jos he nyt ponnistelevat ja tekevät oikein kovasti töitä antaen kaikkensa.

Ystäväpiirissäni yksi suunnittelee häitään, toinen odottaa lasta, kolmas rakentaa taloa ja neljäs toteuttaa pitkäaikaista haavettaan tehdä työkseen sitä mistä kaikkein eniten nauttii. Kaikilla tuntuu olevan jotain pientä puuhaa ja piristettä, jos ei muuta niin sisustuksen tai ruokaremonttien saralla ja sitä tuntuu hykerryttävältä seurata. Samaan tapaan kuin kevät saa kaduilla kulkijat keventämään vaatetustaan ja lapset kirmaamaan auringonpaisteessa takki auki, ovat takki auki liikenteessä myös ystäväni, loistavat haaveidensa toteuttamisen onnea eivätkä pidä kynttiläänsä vakan alla. He ovat rohkeasti unohtaneet lasikattonsa ja levittäneet siipensä, sulkeneet silmänsä ja hypänneet vapauteen, kaartavat kauniisti taivaan sineen siellä missä taivas on korkealla. Heidän oma taivaansa valmiina unelmien, haaveiden ja toiveiden toteuttamista varten. 


Tampereella on muutamia oivallisia musiikkibaareja, sellaisia ravintoloita, joissa iltaisin esiintyy polkuaan aloittelevia artisteja ja nousevia tähtiä, niitä, joiden siipien alle tuuli on puhaltamassa ja jotka ovat juuri lähdössä lentoon, komeaakin komeampaan lentoon. Olen saanut etuoikeuden ja kunnian seurata vierestä, läheltä ja vähän kauempaa, muutamien esiintyvien taiteilijoiden kulkua tien alussa, nähdä sen innon ja tekemisen palon, joka nousukiidossa on. Tuntea sen intohimon omaa tekemistään kohtaan, joka tuntuu olevan sitä samaa mikä saa paitsi ihmisen yrittämään myös lehtiaiheet työntymään talviteloiltaan puiden kuorista ja puhkeamaan ehjiksi kasvaviksi silmuiksi kevätauringon lämmittäessä. Jack The Rooster kävelysillan kupeessa Hotelli Tammerin vieressä on yksi tuollainen baari, Music Bar Palatsi Hämeenkadulla toinen, Music Bar Amadeus Tammelan puolella kolmas ja Paapan Kapakka Hatanpään valtatien alussa neljäs hyvä esimerkki loistavista livemusiikkipaikoista. Lisääkin löytyy melkein niin pitkälle kuin vain jaksaa luetella, on Kahvillaa, Henry's Pubia, Londonia, Irjan Kellaria, O'Haraa, O'Connellsia ja monia monia muita.

Suosittelen lämpimästi illan istumista hyvää livemusiikkia kuunnellen, oman ystäväporukkansa mieltymyksensä mukaan tottakai. Sorrowhearts soittaa ihanasti irkkutyylistä omaa musiikkiaan, The Cloudycators melodista heviä. Yksi helmi huhtikuun tarjonnassa on kuitenkin ehdottomasti upea ääninen nuori nainen, joka esiintyy kitaristinsa kanssa duettona Music Bar Palatsissa 16.4., sitä minä odotan aivan erityisesti. Pääsen tsekkaamaan paitsi uuden baarin, myös kuuntelemaan todella loistavaa tulkintaa tutuista ja ei-niin-tutuista neidin omista kappaleista - pelkkä ajatus saa hymyilemään ystävän haaveiden puolesta.
www.youtube.com/Anni
www.myspace.com/annilin

Skool siis kaikille niille, jotka uskovat unelmiinsa ja toteuttavat haaveitaan tehdä sitä mikä kenetkin onnelliseksi tekee, sitä mihin on palo ja mikä omimmalta tuntuu. Annetaan kevään kantaa.

GIN 'N' TONIC (GT) 
1 annos:

4 cl Bombay Giniä
Indian Tonic Wateria
jäitä
sitruunalohko
- Laita jäät lasiin, kaada päälle gin ja tonic, sujauta joukkoon sitruunalohko ja nauti.

Oh, toimii loistavasti aperitiivina, mutta myös ruoan laskeuttajana, viikonlopun aloittajana, kesäpäivän viilentäjänä, pikkujoulujuomana, työpäivän jälkeisenä rentouttajana, juhlien ilostuttajana. Tai sitten ihan muuten vaan.




VALKOVENÄLÄINEN
1 annos:

2 cl vodkaa
2 cl kahvilikööriä
maitoa
jäitä
- Laita jäät lasiin, kaada päälle vodka ja likööri, lisää maito ja nauti.

Parempi puolipitkänä kuin pitkänä, kevyt maito maistuu paremmalta kuin rasvaton. Ainakin ensimmäisellä eron vielä huomaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti