Kun päivät on jäätävän kylmiä ja illat vielä pilkkopimeitä, on ihana keksiä sellaista tekemistä, jossa ulkona ei tarvitse olla. Teatterin maailmaan sukeltaminen on toki ihanaa muulloinkin, se on terapeuttista, todella terapeuttista ja rentouttavaa. Teatterissa voi nauraa karrikoitujen hahmojen kautta sekä omille että ystäviensä maneereille ja elämän pienille vastoinkäymisille, sellaisille asioille ja sattumuksille, joille töissä tai kavereiden kahvipöydissä ei ihan ensimmäisenä tule hekotettua. Teatterissa voi eläytyä taiten kuljetettuihin tarinoihin laulun ja musiikin kautta tai nauttia vaan kaikilla aisteilla siitä taianomaisesta tunnelmasta, jonka taidokkaasti tehdyt kulissit ja hämärä teatterisali luovat. Teatterissa on ihan oma tuoksunsakin - kokolattiamaton, pölyn, puuterin, lavasteiden, samettisten penkkien ja tuhansien kävijöiden yhteenkietoutuva kiehtova tuoksu.
Rakastan teatteria ja sitä seikkaa, että Tampereella on paljon teatteria, Tampere on teatterikaupunki. Isoja laitosteattereita on täällä kolme, lapsillekin vielä omansa. Pienet kellari- ja kortteliteatterit täydentävät valikoimaa, monilla kouluilla ja opistoillakin on omat harrastelijaryhmänsä. Noissa kolmessa suuressa teatterissa on tullut käytyä viimeisen vuoden aikana vähintään kerran jokaisessa, Työväen Teatterilla neljä kertaa. Teatterissa käynti on kokonaisvaltainen kokemus, erilainen ja jotenkin syvempi kuin elokuva, vaikka myös leffoista tykkään kovasti. Teatteri menee läpi, se vetää ainakin minut hiljaiseksi, haluan jälkeenpäin maistella kokemustani rauhassa hetken ennen kuin se ruoditaan auki ja analysoidaan perinpohjaisesti.
Rakastan teatteria ja sitä seikkaa, että Tampereella on paljon teatteria, Tampere on teatterikaupunki. Isoja laitosteattereita on täällä kolme, lapsillekin vielä omansa. Pienet kellari- ja kortteliteatterit täydentävät valikoimaa, monilla kouluilla ja opistoillakin on omat harrastelijaryhmänsä. Noissa kolmessa suuressa teatterissa on tullut käytyä viimeisen vuoden aikana vähintään kerran jokaisessa, Työväen Teatterilla neljä kertaa. Teatterissa käynti on kokonaisvaltainen kokemus, erilainen ja jotenkin syvempi kuin elokuva, vaikka myös leffoista tykkään kovasti. Teatteri menee läpi, se vetää ainakin minut hiljaiseksi, haluan jälkeenpäin maistella kokemustani rauhassa hetken ennen kuin se ruoditaan auki ja analysoidaan perinpohjaisesti.
Tampereella on pitkä historia teattereineen. Yli satavuotiaita laitoksia on kaksi, kun Työväen Teatteri on aloittanut toimintansa jo vuonna 1901 ja Tampereen Teatterikin vuonna 1903, nykyisellä paikallaan Keskustorin reunalla vuodesta 1912 lähtien. Tamperelaiset ymmärtävät teatterikulttuurin päälle, ovat ymmärtäneet aina. Vuosittain Tampereen teattereissa käy yhteensä liki 350.000 katsojaa, tuoreimmasta taantumastakin ne selvisivät kohtuullisen vähin vaurioin katsojalukujen pysyttyä tasaisina. Mielenkiintoisten ja hyvien kappaleiden lisäksi yleisön innostusta lisää varmasti se, että Tampereen teatterit vilisevät tähtiä. On Seela Sellaa, Sari Siikanderia, Satu Silvoa ja Heikki Kinnusta, Heikki Helaa, Arja Korisevaa, Jukka Leistiä ja Jukka Puotilaa, Puntti Valtosta, Ismo Apellia, Tuija Eramoa ja Esko Roinetta. Tähtien loistetta on kiva katsella, näytelmään tulee joskus hyvinkin eri tuntu, kun lavalla on TV:stä tuttu tyyppi, pitkäaikainen tuttavuus.
Kaksi viimeisintä näkemääni teatterikappaletta ovat olleet toisistaan täysin poikkeavat, mutta omalla tavallaan mielettömiä kokemuksia molemmat. Pienen lavan pieni näytelmä ja suuren lavan suuri spektaakkeli, musikaali ja kolmen naisen puhenäytelmä. Molempia suosittelisin lämpimästi kaikille kaltaisilleni teatterista tykkääville, vaikka jokaisen kyllä lienee parasta valita kappaleensa oman mielensä ja mielialansa mukaan. Chicago todella tempaisi mukaansa, ensimmäisistä tahdeistaan saakka se tarjoili toinen toistaan upeampia tanssi- ja laulukohtauksia, joissa kaikki oli ajateltu tarkasti ja taiteellisesti valmiiksi niin että kaikki aistit täyttyivät huumaavasta esityksestä. Tykkäsin, tykkäsin tykkäsin tykkäsin! Kaaos taas oli näytelmä, jonka aikana ja jonka jälkeen ei masunpohjaa kutkuttavasta naurusta meinannut tulla loppua, ei kerta kaikkian sitten millään. Mitään hönttiä huumoria ja tyhjännauramista kappale ei ollut, siinä käsiteltiin hyvinkin ajankohtaisia ja kipeitäkin asioita, huumorin keinolla kylläkin. Ehkä nauru ei meinannut millään loppuakaan juuri siksi, että koin kappaleen aiheen niin henkilökohtaisesti ajankohtaiseksi juuri itselleni.
http://www.ttt-teatteri.fi/etusivu/
Kaksi viimeisintä näkemääni teatterikappaletta ovat olleet toisistaan täysin poikkeavat, mutta omalla tavallaan mielettömiä kokemuksia molemmat. Pienen lavan pieni näytelmä ja suuren lavan suuri spektaakkeli, musikaali ja kolmen naisen puhenäytelmä. Molempia suosittelisin lämpimästi kaikille kaltaisilleni teatterista tykkääville, vaikka jokaisen kyllä lienee parasta valita kappaleensa oman mielensä ja mielialansa mukaan. Chicago todella tempaisi mukaansa, ensimmäisistä tahdeistaan saakka se tarjoili toinen toistaan upeampia tanssi- ja laulukohtauksia, joissa kaikki oli ajateltu tarkasti ja taiteellisesti valmiiksi niin että kaikki aistit täyttyivät huumaavasta esityksestä. Tykkäsin, tykkäsin tykkäsin tykkäsin! Kaaos taas oli näytelmä, jonka aikana ja jonka jälkeen ei masunpohjaa kutkuttavasta naurusta meinannut tulla loppua, ei kerta kaikkian sitten millään. Mitään hönttiä huumoria ja tyhjännauramista kappale ei ollut, siinä käsiteltiin hyvinkin ajankohtaisia ja kipeitäkin asioita, huumorin keinolla kylläkin. Ehkä nauru ei meinannut millään loppuakaan juuri siksi, että koin kappaleen aiheen niin henkilökohtaisesti ajankohtaiseksi juuri itselleni.
http://www.ttt-teatteri.fi/etusivu/
Tampereella olen oppinut sen, että teatteriin voi mennä yksinkin, teatteriin voi mennä arkena juhlapäivien lisäksi, teatteriin voi mennä milloin vain ja kenen kanssa vaan, isoon teatteriin aivan yhtä helposti kuin pieneen teatteriinkin tai toisinpäin. Tampereella voi myös puhua teatterista melkein kenen kanssa tahansa ja missä yhteydessä hyvänsä, sillä melkein kaikki käyvät siellä ainakin silloin tällöin ja vaikkeivät kävisikään, tietävät mitä siellä on milloinkin menossa. Kaikkein ihanintahan on rakentaa teatterikäynnin ympärille kunnon pieni arjen hemmotteluilta hyvässä seurassa ja syödä hyvin ennen tai jälkeen kulttuurielämyksen. Kaikkien teattereiden läheisyydessä on useita ihania ravintoloita, yksi sellainen on ehdottomasti puolessa välissä Työväen Teatteria ja Tampereen Teatteria oleva Viikinkiravintola Harald Hämeenkadun yläpäässä. Harald on tunnelmallinen ja hämyisä, siellä ruoka-annokset on runsaita ja hauskasti omaperäisellä tavalla kirjoitettu lista läpeensä herkullinen. Oman leimansa tunnelmaan tuo se, että ravintola on sisustettu astioita myöten viikinkien tapaan, tarjoilijoiden asutkin kuvastavat samaa aikaa.
Haraldista kalaruoat ovat jääneet mieleen aivan erityisen lämpimästi. Kalaa tulee muutenkin syötyä liian vähän, joten kalastellaan, kokataan kalaa, nautitaan siitä viikinkien hengessä:
AHVENFILEET JA YRTTIMAAN PERUNAT
4 annosta:
20 ahvenfileetä
1 sitruuna
n. 800 g perunoita
1,5 dl ranskankermaa
2 kynttä valkosipulia
1/4 dl tilliä
1/4 dl purjoa
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus mustapippuria
voita paistamiseen
4 annosta:
20 ahvenfileetä
1 sitruuna
n. 800 g perunoita
1,5 dl ranskankermaa
2 kynttä valkosipulia
1/4 dl tilliä
1/4 dl purjoa
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus mustapippuria
voita paistamiseen
- Pese ja kuori perunat ja viipaloi ne. Paista perunaviipaleita pannussa miedolla lämmöllä noin 5-10 minuuttia, puolikypsiksi parissa erässä. Silppua sillä aikaa tilli, purjo ja valkosipuli ja sekoita ne sekä valkopippuria ja suola yhteen ranskankerman kanssa.
- Voitele uunivuoka ja kasaa siihen sitten perunat ja ranskankermaseos vuorotellen niin, että päällimmäiseksi jää ranskankermaseos. Paista uunissa 225'C noin 20 minuuttia että perunat ovat kypsiä.
- Kun vuoka on uunissa ja miltei valmis, paista ahvenfileet pannulla rapeiksi maustaen ne pelkällä suolalla ja ihan ripauksella mustapippuria.
- Tarjoile sitruunalohkojen ja vihersalaatin kanssa.
Pitkään aikaan ei mikään perunalisuke ole säväyttänyt niin kuin säväytti yrttimaan perunat. Rakkaani oli puhunut näistä jo pitkään, mutta ymmärsin innostuksen vasta kun hän viime sunnuntaina teki niitä minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti