Yksi tamperelaisten ylpeys, joka nousee esiin melkein yhtä usein Tampereesta puhuttaessa kuin jääkiekko, on mustamakkara. Perinneruoka, verimakkara, jota on valmistettu ympäri Eurooppaa jo 1500-luvulla. Tänne se on kuitenkin jäänyt elämään ja on edelleen olennainen osa kaupungin tämän päivän ruokakulttuuria. Tampereen seudulla on aikaisemmin ollut useampiakin mustaamakkaraa valmistavia tehtaita, joista Tapola on kuitenkin tunnetuin. 80-luvulle saakka makkaraa kutsuttiin nimellä "Kuuma sian verimakkara", joka kieltämättä on jokseenkin luotaantyöntävä vaikkakin informatiivinen, valmistetaanhan makkara sian verestä, lihasta, ryyneistä ja ruisjauhosta sian suoleen pursotettuna ja nautitaan kuumana. Kun kauppanimi vaihdettiin mustaksimakkaraksi, menekki parani moninkertaisesti.
Maataloissa makkarat on perinteisesti tehty syksyllä teuratuksen aikaan ja kypsennetty keittämällä suurissa muuripadoissa. Nykyisin niitä tehdään ympäri vuoden, ne paistetaan ja toimitetaan torien ja kauppahallin myyntikojuihin paistokuumina. Mustanmakkaran lisukkeeksi on vakiintunut makea puolukkahillo ja kyytipojaksi kylmä kevytmaito. Tampereella Musta on yleisin ulkona syötävä ruoka - sormin, suoraan paperista. Ei-tamperelaisena en ole oppinut vielä oikeaa tilaustapaa makkaralle. Pitänee kevään tullen juttuttaa Tapolan kopin myyjää Laukontorin rannassa tai Tammelantorilla ja kysyä miten mustaamakkaraa oikeaoppisesti ostetaan - onko se painonmukaan, pätkien lukumääränä vai "meno-paluu", kuten vanhat tamperelaiset makkaran määrän kuulemma lenkin mutkissa lukevat. Koska olen vasta opetteluasteella, olen toistaiseksi näyttänyt myyjälle sormilla minkä mittaisen palasen milläkin kerralla olen valmistautunut nauttimaan kaikkine mykkyineen ja ryttyineen.
Mitä ruoka kertoo juuristaan - siitä maasta ja sen kansasta, elintasosta, kulttuuriperinteistä, historiasta, maantieteestä, ilmastosta ja biologiasta, josta se tulee? Raaka-aineet ja valmistustavat ovat sidoksissa alueeseen, ilmasto ja siitä johtuen sekä kasvillisuus että säilyvyys ja siten varastointitavat ovat sanelleet ruokakulttuurin perinteitä aikojen alusta lähtien. Suomessa ruisleipää on tehty läntisellä rannikolla, jossa liedellä valmistetut keittoruoat ja makkarat ovat olleet voimakkaammin esillä. Leivinuuni lämmitetty harvemmin, vain muutama kerta vuodessa ja valtava leipämäärä on leivottu kerralla, kuivatettu sitten pirtin katon pitkiin leipävartaisiin. Vehnästä on leivottu itäisessä Suomessa slaavilaisen ruokakulttuurin vaikutusalueella. Uutta nisua on tullut uunista päivittäin kun uunia on käytetty ruoanvalmistukseen, eikä leipää ole tarvinnut varastoimisen takia kuivattaa. Itäsuomalaisessa ruokaperinteessä erilaiset haudutetut padat, puurot ja piirakat näyttelevätkin pääroolia.
Ruokakulttuurit ovat mielenkiintoinen juttu, tamperelaiset ovat syystäkin ylpeitä Mustastaan. On jotenkin kivaa nähdä miten entisvanhoja perinteitä on pidetty yllä ja tarjotaan uudistuneella tavalla tässä päivässä vaikka ne eivät pakon tai tarpeen sanelemia juttuja enää olekaan. Mustamakkara, kalakukko, lörtsyt ja karjalanpiirakat, poronkäristys, koparakeitto, mykysoppa, maksalaatikko, alatoopi, kaalikääryleet ja karjalanpaisti. Toivottavasti niitä ei koskaan unohdetakaan, toivottavasti noiden muidenkin ruokien arvostus nousisi samalle tasolle Mustan ja poronkäristyksen kanssa. Mitenkähän on oululaisten perinneruokien laita, rieskaa ja rössypottua torikahvilassa, kärkkäriä yögrilliltä... Niin, onhan niitä. Jotenkin hassusti sitä aina ajattelee, että kaikkien muiden kulttuurit on hienompia kuin omat, että ranskalainen, italialainen ja espanjalainen keittiö on parempia kuin kotimainen tai edes pohjoismainen kokonaisuudessaan. Tampereelta löytyy erimaiden ruokakulttuureita edustavia ravintoloita enemmän kuin tarpeeksi, on intialaista, kiinalaista, ranskalaista ja italialaista, espanjalaiseenkin erikoistunut ruokapaikka löytyy. Pohjoismaista ruokaa saa vain harvasta, Tillikassa ja Plevnassa tarjoillaan pyttipannua, lihapullia ja uunimakkaraa. Ai niin, ja Ikeassa. Sinne kai suomalaista ruokaa kaipaavan turistin pitää mennä - ellei sitten omaa suomalaisia ystäviä, jotka ovat ruoastaan sen verran ylpeitä, että valmistaisivat sitä ilomielin heille.
Ruokakulttuurit ovat mielenkiintoinen juttu, tamperelaiset ovat syystäkin ylpeitä Mustastaan. On jotenkin kivaa nähdä miten entisvanhoja perinteitä on pidetty yllä ja tarjotaan uudistuneella tavalla tässä päivässä vaikka ne eivät pakon tai tarpeen sanelemia juttuja enää olekaan. Mustamakkara, kalakukko, lörtsyt ja karjalanpiirakat, poronkäristys, koparakeitto, mykysoppa, maksalaatikko, alatoopi, kaalikääryleet ja karjalanpaisti. Toivottavasti niitä ei koskaan unohdetakaan, toivottavasti noiden muidenkin ruokien arvostus nousisi samalle tasolle Mustan ja poronkäristyksen kanssa. Mitenkähän on oululaisten perinneruokien laita, rieskaa ja rössypottua torikahvilassa, kärkkäriä yögrilliltä... Niin, onhan niitä. Jotenkin hassusti sitä aina ajattelee, että kaikkien muiden kulttuurit on hienompia kuin omat, että ranskalainen, italialainen ja espanjalainen keittiö on parempia kuin kotimainen tai edes pohjoismainen kokonaisuudessaan. Tampereelta löytyy erimaiden ruokakulttuureita edustavia ravintoloita enemmän kuin tarpeeksi, on intialaista, kiinalaista, ranskalaista ja italialaista, espanjalaiseenkin erikoistunut ruokapaikka löytyy. Pohjoismaista ruokaa saa vain harvasta, Tillikassa ja Plevnassa tarjoillaan pyttipannua, lihapullia ja uunimakkaraa. Ai niin, ja Ikeassa. Sinne kai suomalaista ruokaa kaipaavan turistin pitää mennä - ellei sitten omaa suomalaisia ystäviä, jotka ovat ruoastaan sen verran ylpeitä, että valmistaisivat sitä ilomielin heille.
Japanilainen ruokakulttuuri on omaperäisyydellään ja erikoisuudellaan mielenkiintoinen. Paljonhan siellä on sellaista, mikä ei ulkomaalaisille aivan aukea, mutta sushi on auringonnousunmaan keittiöstä se osa, joka on laajimmin levinnyt Japanin rajojen ulkopuolelle ja valloittanut koko maailman Islantia ja Austraalian pikkusaaria myöten. Sushia saa myös Tampereelta, useammastakin paikasta, itse suosin Marusekia Hämeenkadun yläpäässä ihan Hämeenpuiston tuntumassa. Palkkapäivän sushilounas on meillä jo perinne työkavereiden kanssa, siitä toivottavasti pidetään kiinni vaikka ajat muuttuisivatkin ja ihmiset vaihtaisivatkin työpaikkojaan. Sushiannos kuukaudessa pitää naisen liikkeessä! http://www.maruseki.net/
Sushia ajatellaan kauniina ja taiteellisena ruokalajina, jonka valmistus on tarkkaa ja aikaa vievää, vaivalloistakin. Ajatellaan että sushin tekeminen on kallista, raaka-aineet erikoisia ja vaikeasti saatavia ja että valmistusta varten pitää olla mestarikokki, todellinen keittiöosaaja, jotta riisit saa nätisti pysymään rullan sisässä ja kalat palleroiden päällä. Olen todistanut itselleni ettei se aivan pidä paikkaansa, että myös sushi voi parhaimmillaan olla pyttärin tai pizzan tyyppinen jääkaapintyhjennysruoka ja sitä voi tehdä täysin kokematonkin kokkailija, kunhan tietyt perusainekset löytyvät kaapista. Noita perusaineksia saa nykyisin peruskaupoista, K-supermarketeista ja S-marketeista ihan. Porkkana, pätkä kurkkua tai purjoa, lohko paprikaa, tonnikalapurkin pohjat ja pala kylmäsavulohta, yksin jäänyt raaka kananmuna - pienet määrät erilaisia tähteitä saa loistavasti käytettyä sushirullien täytteeksi, kunhan riisiä, soijaa, riisiviinietikkaa, garia ja merilevälevyjä on kaapissa aina valmiina. Sushin tekeminen onnistuu vaikka mökillä.
Ruoka yhdistää ihmisiä, syöminen on loistava syy kutsua ystäviä kylään tai juhlia jotain mukavaa tapahtumaa, ruoka on osa jokaista päivää, enemmän tai vähemmän. Sushin erikoisuus useimpiin muihin illanistujaisruokiin nähden on kuitenkin se, että isonkaan illallisen järjestäminen ei ole ylivoimaista - vieraat voi ottaa mukaan valmistusprosessiin. Ensimmäinen oma kosketukseni itsetehtyyn sushiin tapahtui ystäväni polttareissa syksyllä 2009. Ystäväni rakastaa sushia ja on elämässään kohdannut niin naurun kuin kyyneltenkin sekaisia seikkailuita tuota rakkauttaan tavoitellessa, hänen kotikaupungistaan kun sushiravintolaa ei aiemmin löytynyt. Polttariohjelmaan oli valittu siis sushin tekeminen mökkiolosuhteista ja juoksevan veden puutteesta huolimatta ja sitä opettamaan piti tulla oikean keittiömestarin. Keittiömestari perui tulonsa kuitenkin viimehetkellä, joten ei auttanut kaason muu kun etsiä netistä ohjeet, yrittää päästä sisälle raa'an ruoan maailmaan ja kokeilla. Ja hyvinhän se sujui, 12 naista sai aikaiseksi toinen toistaan upeammat annokset maki- ja nigirisusheineen, naisista kukaan ei koskaan huomannut, että opettajana oli täysi noviisitekijä - sushia kylläkin usein syönyt, muttei koskaan aikaisemmin tehnyt. Sittemmin sushin tekemistä on tullut opetettua toisissakin polttareissa ja useammissa illanistujaisissa, viimeisimmissä sushi ja sen tekemisen opetteleminen oli juuri se syy, jolla ystävykset kahdesta kaupungista saatiin kasaan muutaman vuoden tauon jälkeen - kiitos siis sushille siitä! Sushi on rajapyykki, sen tekeminen on kokemus, jonka voi listata, jota kanssaihmiset arvostavat kun kuulevat erityisosaamisesta. Minäkin arvostan, arvostan myös niitä, jotka osaavat rypyttää karjalanpiirakan kauniisti tai tehdä omaa ruisleipää omasta juurestaan, vihkisikö joku minut niihin saloihin?
Hyvä ruoka - parempi mieli, nälkä - mikä ihana tekosyy. Mainostajatkin sen tietävät. Ruoka on tärkeää ja ruoka on ihanaa. Tällä kertaa se on sushia siis, ennakkoluulot nurkkaan ja reippaasti kokeilemaan tätä kaikkien kotihengettärien ykköskäsityötä:
SUSHI
Hyvä ruoka - parempi mieli, nälkä - mikä ihana tekosyy. Mainostajatkin sen tietävät. Ruoka on tärkeää ja ruoka on ihanaa. Tällä kertaa se on sushia siis, ennakkoluulot nurkkaan ja reippaasti kokeilemaan tätä kaikkien kotihengettärien ykköskäsityötä:
SUSHI
Hyvä ruoka - tooodellakin parempi mieli! ;)
VastaaPoistaNam. Alkoi heti tehdä mieli sushia.
VastaaPoistaPitäisköhän sitä sun ohjeen kannustamana vihdoin kokeilla itsekin.